Ihmeiden päiväkirjat Osa 2

Hei taas ja tervehdys. 😛

Ällös huolestu, päiväkirjamerkintöjen tahti ei varmasti tule olemaan kerta/päivä, mutta kun nyt vähän tik..tornista asiaa tuli niin ajattelin kirjoittaa.

Eilen ja tänään olen siis ollut huono kansalainen tai no eihän se kyllä huonoksi tee jos sairastaa. Eli sairaslomalla olen ollut ja pientä lämpöä/kuumetta pitänyt koko päivän. Siitä syystä sohva on ollut paras ystävä ja tukka on saanut rehottaa rauhassa kohti taivasta.

Sen verran pehmeä pää, että taisin tänä aamuna nousta vain sekavien ajatusten alkaessa vilistä aivolohkoissa. Sain varmaan muodostettua ihme—sana-ajatuksen kuitenkin 😅

Päätäkin särkenyt koko päivän. Huh! Eli en varmaan oikeasti olisi tänään voinut toimia mitenkään ihmeidentekijänä. En ole jaksanut lukea tekstiäkään eteenpäin. Telkkari toiminut ystävänä tänään.

Miksi hallitus istuu kooooorkealla? 😅🙈

No mutta. Annas olla. Ovikello soi. Minulla rakas punainen kiroileva siili -paituli päällä ja tukka edelleen paremmin pystyssä kuin kunnon kasari-punkkarilla.🦄Äkkiä fleecetakki päälle ja collarit jalkaan, hiuksille en ehtinyt tehdä mitään. 😅🤪

Ulko-Oven pikkuikkunasta näin jo ennen kuin avasin ovea, ulkona kaksi Sanansaattajaa/-julistajaa. Huom. En ole varmaan ikinä ymmärtänyt tuota että toisten koteihin tullaan julistamaan?

Olisin siis voinut jättää avaamatta, mutta mitä tapahtuu: avaan oven ja valehtelematta viiden sentin raosta huikkasin: ”ei kiitos!” ja äkkiä ovi kiinni.

Mitkä oli jälkiajatukset? Kurkistelin sälekaihdinten välistä julistajia, heitä oli neljä naista ja yksi lapsi. Mietin oliko muksu saanut valita sen, että haluaa kiertää taloja? 🤨

Olisin voinut jättää avaamatta kokonaan.

Estinkö tämän päivän ihmeen, kun en jutellut ja keskustellut heidän kanssaan? Ehdin nähdä toisen naisen kädessä mustan kirjan. Joutuiko kotini jollekin mustalle listalle?

No ehkä ei. 😅 Ihmeenä oli tänä päivänä ainakin se, että selvisin tähän asti. Nyt iltalääkkeet ja nukkumaan.

Kiitos ja hyvää yötä 💫⭐️✨🌟

💖:lla Teija

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *